Vuonna 2013 kahden vähäviiksisen opiskelijan musiikilliset ambitiot sulautuivat muotoon, joka sai nimekseen FΔT (lausutaan vaikkapa “fat”). Syntyi kokeileva elektroduo, jonka toiminnassa kohtaavat antiikin filosofia, insinööritieteet ja junnaava synagroove. FΔT:n soittofilosofia perustuu aktiiviseen jammailuun ja äänien tutkimiseen.

Yhtyeen viime vuosien funktio on ollut viihtyä musiikin tekemisen ja soittamisen parissa. Esiintyminen on jätetty minimiin, FΔT viihdyttää ensisijassa itseään. Vuosien varrella tietokoneiden kovalevyille on ilmestynyt lukemattomia biisien ja jamien raakileita. Harva näistä on jalostunut julkiseen muotoon… ja yleisö on harmissaan.

Inspiraatiota luomiseen on kanavoinut mm. Kraftwerk, Plej, Mr. Bungle, Jean-Michel Jarre, Daft Punk, Kingston Wall, Plutonium 74, Todd Terje ja Burger/Ink.

Valikoituja vanhoja paloja:

FAT VALTAVA-festareilla Kuppalan pihalla syyskuussa 2017. Kuva: Juhis Ranta
FAT VALTAVA-festareilla Kuppalan pihalla syyskuussa 2017. Kuva: Juhis Ranta

Lisätietoja löydät somekanavista: